torstai 22. joulukuuta 2016

Tähtinäytökset yleisölle kevätkaudella 2017

Vuoden vaihteen jälkeen Tampereen Ursan sunnuntai-iltaisin järjestettävät tähtinäytöksiin tulee suurehko muutos: näytöksiä järjestetään vain selkeällä tai puoliselkeällä säällä! Jos sää on sateinen, pilvinen tai tuulee voimakkaasti, näytöstä ei järjestetä!

Milloin sitten tähtitorni on avoinna yleisölle? Tiedon siitä saa helposti seuraamalla Tampereen Ursan verkkosivua ja tätä Uutiset ja tapahtumat -blogia. Molemmissa kerrotaan tähtitornin olevan avoinna yleisölle viimeistään muutamaa tuntia ennen ovien avautumista.

Kun aukiolosta on ilmoitettu, ja vaikka pilvisyys lisääntyisi, niin tähtitorni on silti avoinna yleisölle: vain kaukoputkella katselu jää pois ja tilalle tulee korvaavaa ohjelmaa.

Pieni muutos tulee myös auki oloon. Tammikuussa ja helmikuussa tähtinäytös alkaa (kuten tähänkin asti) kello 19 ja sisään pääsee kello 20.30 asti. Maaliskuussa aukiolo muuttuu siten, että aloitamme kello 20 ja sisäänpääsy on 21.30 asti.

Näytöskausi on 8.1.–26.3.2017.


Pääsymaksut ovat entiset: 5 euroa aikuisilta ja 2 euroa 7–17-vuotiailta. 

torstai 1. joulukuuta 2016

Kokouskutsu

Tähtitieteellinen yhdistys Tampereen Ursa ry.:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tähtitornilla (os. Kaupinpuistonkatu 28, 33500 Tampere) tiistaina 13.12.2016 kello 18alkaen. 

Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Yhdistyksen jäsenet ovat tervetulleita kokoukseen!

Tampereella 30.10.2016
Tampereen Ursa ry:n hallitus




Syyskokouksen jälkeen noin kello 19 aloitellaan perinteistä jouluista illanviettoa puuroineen ja pullakaveineen. Tervetuloa!

torstai 27. lokakuuta 2016

Kuukauden esitelmä: Ajankohtaista tähtitieteessä


Kari A. Kuure: Ajankohtaista tähtitieteessä


Vanhan Kirjastotalon musiikkisali (2 krs.) tiistaina 8.11.2016 kello 18–19.30.

Kuukauden esitelmä luo katsauksen kuluneen vuoden tärkeimpiin löytöihin tähtitieteessä ja avaruustutkimuksessa. Varmasti yksi merkittävimmistä löydöistä on gravitaatioaaltojen havaitseminen, josta tutkijat julkaisivat ensimmäiset tulokset viime helmikuussa. Gravitaatioaaltojen tutkiminen jatkuu kiivaana ja uusia löytöjä odotetaan jo lähiaikoina.

Suuren yleisön mielikuvitusta hivelee maankaltaisen planeetan löytyminen aivan naapurista. Aurinkokuntamme lähintä tähteä Proximaa kiertää planeetta tähden elokehällä ja sen lämpötilan uskotaan olevan sellainen, että siellä on nestemäistä vettä. Onko siellä elämää, sitä emme vielä tiedä, mutta tutkimus jatkuu.

Tässä pari esimerkkiä kuukauden esitelmän aiheista. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa!




maanantai 3. lokakuuta 2016

Kuukauden esitelmä: Ilmakehän ilmiöt, synty ja havaitseminen

Hohtavat yöpilvet näkyvät heinä–elokuussa muutaman viikon
aikana öidenn pimeimpinä hetkinä. Kuva © Kari A. Kuure.
Seuraava kuukauden esitelmä on

11.10. Jari Luomanen: Ilmakehän ilmiöt, synty ja havaitseminen

Esitelmä pidetään Vanhan kirjastotalon musiikisalissa (2 krs.) kello 18 alkaen. Vapaa pääsy! Tervetuloa!

Johdannoksi


Revontulten, sateenkaarten ja haloilmiöiden lisäksi taivaalla voidaan toisinaan nähdä suuri joukko vähemmän tunnettuja ja harvinaisia valoilmiöitä. Nämä syntyvät, kun Auringon tai Kuun valo heijastuu, siroaa tai taittuu ilmakehässä olevista hiukkasista. Myös itse ilmakehän kaasut ja lämpötilanvaihtelut synnyttävät omia ilmiöitään, kuten kangastuksia.


Esitelmässä luodaan katsaus koko tähän ilmiöjoukkoon, niiden syntymekanismeihin ja havaintomahdollisuuksiin. Jari Luomanen on kokenut ilmakehän ilmiöiden havaitsija, joka on julkaissut aiheesta myös kirjan Ilmakehän ilmiöt - synty, havaitseminen ja valokuvaaminen (Ursa 2016).


Syyskauden tähtinäytökset alkavat

Aivan näin paljon ihmisiä kerrallaan ei ole tähtinäytöksissä
muutoin kuin aivan poikkeustapauksissa. Joskus kuitenkin!
Nämä ihmiset ovat seuraamassa auringonpimennystä 20.3.2015.
Kuva © Kari A. Kuure.
Syyskauden 2016 ensimmäinen yleisölle suunnattu tähtinäytös pidetään sunnuntaina 9.10. kello 19–21. Tornille pitäisi kuitenkin saapua viimeistään kello 20.30, jolloin ovet sulkeutuvat. Tähtinäytöksiä jatketaan aina joulutaukoon asti siten, että viimeinen näytös on 11.12.2016. Ensivuoden puolella aloitamme näytökset 8.1.2017.

Tähtinäytöksessä selkeällä säällä katsellaan kaukoputkella ajankohtaisia tähtitaivaan kohteita. Hiljaisena iltana myös yleisö voi esittää toivomuksia katseltavista kohteista. Kohteina ovat Kuu, kirkkaat planeetat, pallomaiset tähtijoukot, planetaariset sumut, kaksoistähdet jne. mitä milloinkin on näkyvissä. Pilvisellä säällä korvaavaa ohjelmaa tähtitornin auditoriossa.

Pukeudu lämpimästi, sillä kaukoputken ääressä olemme raikkaassa ulkoilmassa! Etenkin jalkineiden pitäisi olla lämpimät.

Näytösmaksut:
aikuiset 5 €, 7–17 v. 2 € ja alle 7-vuotiaat vanhempien mukana ilmaiseksi. 


Tilausnäytöksiä

Olisiko työpaikallasi kiinnostusta tuoda asiakkaitasi tähtinäytökseen. Parituntinen tähtitornilla on varmasti halvempi vaihtoehto kuin vastaava aika ravintolassa ja takuulla aivan erilainen. Tarvittaessa voimme järjestää ohjelman englanninkielisenä. 

Järjestämme mielellämme tähtinäytöksiä (tai pilvisellä säällä korvaavan esityksen) yrityksille, aikuisryhmille ja -kerhoille, syntymäpäivien juhlijoille sekä koululuokille. Rajoitteena on vain ryhmän koko, tiloihimme mahtuu yhdellä kertaa enintään 16 henkilöä. Ota yhteyttä sähköpostitse tilausnaytos@tampereenursa.fi.


torstai 15. syyskuuta 2016

Kuun puolivarjopimennys perjantaina

Kuun puolivarjopimennys jättä suurimman osan Kuusta
hyvin kirkkaaksi. Kuva 25.4.2013 Kuva © Kari A. Kuure.
Kuun puolivarjopimennys näkyy 16. syyskuuta alkaen kello 19.54, jolloin Kuu on juuri noussut Pirkanmaalla (kello 19.50) horisontista. Pimennyksen syvin vaihe (peittymisaste on noin 93 %) on kello 21.55, jolloin Kuu on vain noin 13 asteen korkeudella kaakkoisesta horisontista. Pimennys päättyy kello 23.55 Kuun ollessa suunnan SSE noin 23 asteen korkeudella.

Puolivarjopimennyksen havaitseminen on aina hieman vaikeaa. Kuun kirkkauden väheneminen on tuskin havaittavaa ja erityisesti Kuun ollessa lähellä horisonttia (kuten nyt) ilmakehän läpi suodattuvan Kuun heijastaman valon punertuminen ei poikkea juurikaan tavanomaisesta punertumisesta. Parhaiten pimentymistä voi havaita valokuvaamalla.


tiistai 13. syyskuuta 2016

Kuukauden esitelmä: Suomi tähtitieteen eturintamassa – Euroopan eteläinen observatorio

La Silla observatorio Chilessä on vanhin ESOn
observatorioista. Kuva  ESO/Tafreshi.
Ymmärryksemme maailmankaikkeudesta on viimeisen vuosikymmenen aikana parantunut huomattavasti uusien huipputarkkojen haivantolaitteiden ansiosta. Tähtitieteilijät ovat yhtenä merkittävimistä havainnoista löytäneet avaruuden syvyyksistä lukemattomia maankaltaisia planeettoja, jotka voisivat tarjota elämälle suotuisat olosuhteet. Huipputarkat havainnot ovat paljastaneet Linnunradan keskusalueella olevan supermassiivisen mustan aukon sitä kiertävine tähtineen.

Tähtitieteen kehitys jatkuu hyvin kiivaana entistä suurempien teleskooppien valmistuessa lähitulevaisuudessa. Maailman johtaviin havaintoasemiin kuuluvassa Euroopan eteläisessä observatoriossa on rakenteilla ennennäkemättömän suuri uuden sukupolven teleskooppi. Sen avulla tähtitieteilijät pääsevät näkemään maailmankaikkeuden nuoruuteen aina ensimmäisten tähtien syntyhetkeen saakka. 

Suomi on jäsenenä Euroopan eteläisessä observatossa. Sen myötä myös Suomessa toimivat tähtitieteelliset observatoriot ovat mukana tähtitieteen eturintamassa. 

Tampereen Ursan kuukauden esitelmä tekee tutuksi Suomessa tapahtuvaa tähtitieteen tutkimusta ja vie kuulijat matkalle maailmankaikkeuteen tähtitieteen viime vuosien merkittävimpien havaintojen myötä.

Kuukauden esitelmä Vanhan kirjastotalon musiikkisalissa (2 krs.) tiistaina 20. syyskuuta kello 18.00

FT Tomi Hyvönen: Suomi tähtitieteen eturintamassa – Euroopan eteläinen observatorio 

Tervetuloa!