perjantai 5. toukokuuta 2017

Tampereen Ursa tapahtumien yössä 10.8.2017

Elokuun tähtiyössä Kuu on harvoin tähtinäytöksessä
ollut näkyvissä tässä vaiheessa. Kuva © Kari A. Kuure.
Tampereen Ursa osallistuu Tampereella järjestettävään Tapahtumien yöhön omalta osaltaan järjestämällä tähtinäytöksen nimeltään Elokuun tähtiyö. Tapahtumien yötä vietetään torstaina 10. elokuuta ja Elokuun tähtiyön ovet avautuvat tähtitornilla kello 23 (avoinna 23–02).

Elokuun tähtiyön alkaessa taivas on vielä vaaleahko ja ensimmäiset tähdet alkavat näkyä. Ensimmäisen tähtenä näkyy kirkas Vega ja sen jälkeen Denep ja Altair. Tähdet muodostavat Kesäkolmiona tunnetun asterismin. Heti kun nämä kolme tähteä taivaalla näkyvät, myös muita tähtiä ilmaantuu näkyville.

Tähtinäytöksen ensimmäisen puolen tunnin aikana voimme ihailla Saturnusta, joka erottuu juuri ja juuri paljain silmin vaalealta yötaivaalta. Se laskee heti kello 0.25, joten Saturnuksen nähdäkseen täytyy olla tähtitornilla heti ovien avauduttua.

Saturnuksen jälkeen tähtitaivaalta voi ihailla elokuun kuutamoa. Kuun vaihe on jo ylittänyt täysikuun mutta vähenevä kuu on vielä loistavan näköinen. Kuuta tässä kuunvaiheessa ei yleensä pystytä tähtinäytöksessä katselemaan mutta nyt avautuu tähän harvinainen mahdollisuus. Valaistuksen suunta vaikuttaa monien pinnanmuotojen näkyvyyteen, joten kaukoputkessa saattaa näkyä jotain sellaista, mitä aikaisemmin ei ole ollut mahdollista nähdä.

Elokuun tähtiyö on vuoden parasta aikaa opetella tähdistöjen tunnistamista. Vaalea taivas himmentää himmeimmät tähdet näkymättömiin ja tähtitaivas muistuttaa tähtikarttaa vain kirkkaimpien tähtien ollessa näkyvissä. Tarvitset vain hyvä tähtikartan tai planisfäärin ja mielellään punavalo-otsalampun, jolloin pääset mukavasti alkuun.

Elokuun tähtiyön näytöksen sisäänpääsymaksut:  5 € aikuiset, 7–17 v. nuoret 2 €. 
Näytöksen myöhäisen ajankohdan ja Tapahtumien yön luonteen vuoksi alle 7-vuotiaiden lasten mukaan ottaminen ei ole suositeltavaa.