lauantai 18. heinäkuuta 2015

Elokuun tähtiyö Tapahtumien yönä 6.8.2015

Vähenevä puolikuu. Kuva © Kari A. Kuure.
Tampereen Ursa osallistuu jälleen Tapahtumien yön tilaisuuksiin järjestämällä syyskauden ensimmäisen tähtinäytöksen otsikolla ”Elokuun tähtiyö”. Perinteiseen tapaan tähtitornin ovet avautuvat yleisölle kello 23 ja näytöstä jatketaan sään salliessa aina kello 02 asti. Tänä vuonna Tapahtumien yötä vietetään torstaina elokuun 6. päivänä.

Tänä vuonna tähtitaivaalla Elokuun tähtiyössä on vähenevä puolikuu, joka on hyvin näkyvissä puolenyön jälkeen. Kuu on sikäli harvinaisessa vaiheessa, sillä vähenevää kuuta ei yleensä tähtinäytöksissä pystytä näyttämään. Joten nekin henkilöt, jotka ovat katsoneet Kuuta hyvin usein, voivat löytää Kuun maisemista uusia kohteita.

Sää ollessa selkeä, voimme poimia kaukoputken kuvakenttään Lyyran tähdistössä olevan rengassumun. Se on planetaarinen sumu, joka on syntynyt suunnilleen Auringon kokoisen tähden kehityskaaren viimevaiheessa ennen tähden muuttumista valkoiseksi kääpiöksi. Valkoiset kääpiöt ovat tähtiä, jotka ovat luhistuneet noin maapallon kokoisiksi ja ne eivät tuota energia vaan säteilevät ainoastaan jäännöslämpöä.

Mielenkiintoinen kohde on myös tähti nimeltään 51 Pecasi. Se on ensimmäinen tähti, jonka kiertoradalta löydettiin eksoplaneetta. Tähti itsessään ei ole kovinkaan erikoinen, se muistuttaa hieman Aurinkoa ja näkyy meille juuri ja juuri paljain silmin yön pimeimpinä hetkinä.

Hieman ennen kello 23.30 eteläisellä taivaalla viilettää parin minuutin aja Kansainvälinen avaruusasema. Se näkyy kirkkaana valopisteenä. Tähtitaivaalta voi myös bongata meteoreja, sillä tähän aikaan vuodesta lähestytään Perseidien meteoriparven maksimia, joka on ensiviikolla. Yön pimeimpinä hetkinä pohjoisella taivaalla voidaan nähdä myös sinertävän hohtavia yöpilviä, jotka ovat 85 km korkeudessa Auringon valaisemia jääkidepilviä. Niiden näkyminen päättyy elokuun ensimmäisen viikon jälkeen.

Luvassa on siis mielenkiintoinen Elokuun tähtiyö. Näytösmaksut 5 € (aikuiset) ja 2 € (lapset 17–7 v). Alle 7 vuotiaat pääsevät ilmaiseksi vanhempien mukana, mutta tapahtuman myöhäisen ajankohdan vuoksi pienten lasten mukaan ottaminen ei ole suositeltavaa.