Perseidien meteoriparven maksimi sattui ennusteen mukaan tänä vuonna sunnuntaille 13.8. kello 11 aikoihin. Parven maksimi on suhteellisen lyhytaikainen verrattuna parven mediaani aktiivisuuteen. Perseideihin kuuluvia meteoreja voidaan nähdä vuosittain heinäkuun 25. päivästä aina elokuun 20. päivään.
Suomessa edellinen yö oli siis "liian aikaisin", jotta olisimme havainneet meteoriparvea juuri sen runsaimman maksimin aikaan. Jotakin sentään Suomenkin taivaalla näkyi ja Tampereen Ursan sääkameroiden tallenteista löydettiin muutamia kohtuullisen kirkkaita meteoreja. Nämä kuvat ovat tämän artikkelin kuvituksena. Huomaa, että kuvien aikaleima on UTC-aikaa ja voit laskea Suomen ajan lisäämällä siihen 3 tuntia.
 |
| Kuva © Tampereen Ursa / Kari A. Kuure. |
Tavallisesti parveen kuuluvien meteorien zeniittituntiluku (ZHR) noin 50 tietämillä, mutta huippuvuosina luku voi nousta 100 – 120. ZHR on laskennallinen suure, joka ei tarkoita sitä, että yksittäinen havaitsija voisi nähdä tuon luvun verran meteoreja tunnin aikana. Todellisuudessa yksittäin havaitsija voisi nähdä ehkä kymmenesosan tai vähemmän, riippuen havaintopaikan näkyvyyden laajuudesta ja valosaasteisuudesta. Tietysti myös sääolosuhteilla on merkitystä.
Perseidin parvi on syntynyt komeetta 109P/Swift–Tuttle:sta irronneesta kivimurskasta. Ilmakehään saapuvien kivien koko keskimäärin on hyvin pientä, enintään muutaman gramman massaisia kappaleita. Joukossa on jonkin verran hieman suurempia kappaleita, mutta mitä suurempia ne ovat sitä harvinaisempia ne myös ovat. Valtaosa näkyvistä meteoreista on siis alun perin hyvin pienien kappaleiden aiheuttamia.
 |
| Kuva © Tampereen Ursa / Kari A. Kuure. |
Maan ilmakehään parveen kuuluvat kappaleet tulevat 59 km/s nopeudella. Vauhti on siis liki 20× äänennopeus. Ilmakehässä saapuva kappale kohtaa aina vain tihenevän ilmakehän, joka hidastaa kappaleen etenemistä. Noin 120 km korkeudella kappaleen edessä olevan ilma kompressoitunut niin paljon, että lämpötila kohoaa muutamaan tuhanteen asteeseen ja ilma hehkuu voimakkaasti. Tästä aiheutuu sen näkemämme meteori (joka on siis valoilmiö). Kompressoituneen ilman vaikutus saapuvaan kappaleeseen on moninainen, osittain se saa aikaan kappaleen pintakerroksen sulamisen ja höyrystymisen sekä osittain monikymmenkertainen ilmanpaine tunkeutuu kappaleen huokosiin aiheuttaen sen pirstoutumisen.
 |
 |
| Nämä kaksi kuvaa ovat samasta meteorista, ylempi kuva on itäkamrasta ja alempi pohjoiskamerasta.
Kuva © Tampereen Ursa / Kari A. Kuure.
Usein näkee väitettävän, että hehkumisen aiheuttaisi ilmakehän kitka. Toki kitkalla on oma osuutensa asiassa, mutta yksistään se ei saisi aikaan ilman hehkumista tai kappaleen kuumenemista sellaiseen lämpötilaan, että siitä syntyisi näkyvä valoilmiö. Kappaleen edessä oleva kompressoitunut ilma aiheuttaa saapuvan kappaleen vauhdin nopean alenemisen. Tämä johtuu siitä, että kappaleen liikesuunnassa jättöpuolelle syntyy lähes täydellinen tyhjiö. Paine-ero toimii tehokkaana jarruna ja liike hidastuu hyvin nopeasti. Ilmakehässä näkyvä valoilmiö on mahdollinen vain muutaman kymmenen kilometrin matkan. Vain kaikkein massiivisimmat kappaleet (> 10 kg) voivat edetä ilmakehässä satoja kilometrejä maanpinnan suuntaisesti. Nekin yleensä näkyvät korkeintaan 40 km korkeuteen asti. Kaikkein kirkkaimpien tulipallojen aiheuttaneet kappaleista pieniä osia tai pirstaleita voi selvitä maanpinnalle asti. Silloin niitä kutsutaan meteoriiteiksi. Meteoriparviin kuuluvat kappaleet (meteoroidit)ovat yleensä niin pieniä ja hauraita (kiviä), että ne eivät selviä maanpinnalle asti. Maanpinnalle päätyvät kappaleet ovat olleet alun perin hyvin suuria tai koostuneet rautanikkelistä. Valtaosa on kuitenkin kiviä ja rautanikkeli meteoriitteja on vain 2–3 % kaikista löydetyistä meteoriiteista.
|
