torstai 21. huhtikuuta 2016

Aurinkonäytös kolmena sunnuntaina

Tampereen Ursan erikoiskaukoputkella voi nähdä Auringosta
näinkin hienoja prominensseja. Kuvausteknisistä syistä
itse Aurinko on peitetty mustalla maskilla.
Kuva © Kari A. Kuure.
Tampereen Ursan tähtitornilla järjestetään kevään ensimmäinen kaikkiaan kolmesta aurinkonäytöksestä sunnuntaina 24.4. kello 14–16. 

Aurinkonäytöksessä katsotaan yhdistyksen erikoiskaukoputkella Aurinkoa, jossa voi nähdä auringonpilkkuja ja erityisesti prominensseja ja filamenttejä.  Aurinkoa katsotaan myös tavallisella kaukoputkella, jolloin siellä on näkyvissä jonkin verran pilkkuja.

Aurinkonäytöksellä on säävaraus: pilvisellä säällä näytöstä ei järjestetä.

Aurinkonäytös tähtitornilla Kaupissa sunnuntaina 24.4. kello 14–16. Näytösmaksut 5 € aikuisilta, 2 € 7–17 v. ja alle 7-vuotiaat vanhempien mukana ilmaiseksi.  Tervetuloa!

Seuraavat aurinkonäytökset ovat sään salliessa sunnuntaisin 8.5. ja 22.5. kello 14–16.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Tähtinäytöskausi on päättynyt

Tampereen Ursan tähtinäytöskausi on päättynyt tältä keväältä. Jatkamme näytöksiä jälleen syyskaudella. Huhti–toukokuun aikana on tarkoitus järjestää aurinkonäytöksiä muutamana viikonloppuna jos sää sen mahdollistaa. Pilvisellä säällä näytöksiä ei järjestetä.

Tiedot mahdollisesti järjestettävistä aurinkonäytöksistä julkaistaan tässä mediassa näytösviikonloppua edeltävän viikon alussa, siinä vaiheessa kun luotettava sääennuste on käytettävissä.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Avaruustaiteija Jon Lomberg vierailee Tampereella



Jon Lombergin Cosmos-maalaus.
Amerikkalainen avaruustaiteilija, tiedejournalisti ja tieteen popularisoija Jon Lomberg vierailee Tampereella maaliskuun puolivälissä. Lomberg toimi historian tunnetuimman tähtitieteen popularisoijan Carl Saganin pääasiallisena taiteellisena kuvittajana ja avustajana yli kahden vuosikymmenen ajan aina Saganin kuolemaan asti vuonna 1996.

Lombergin käden jälkiä on nähty mm. Saganin Kosmos -tv-sarjassa ja sen oheiskirjassa, elokuvan Ensimmäinen yhteys alkukohtauksen avaruusmatkassa, sekä Voyager-luotaimien mukana olevissa kultaisissa äänilevyissä, joissa on kuvien, musiikin ja äänien muodossa viesti ihmiskunnalta mahdollisille muille sivilisaatioille. Lomberg suunnitteli myös Spirit, Opportunity ja Curiosity -mönkijöissä mukana olevan MarsDial-aurinkokellon.

Lomberg toimii aktiivisesti tieteen popularisoinnissa esimerkiksi Mauna Kean observatorion tähtitieteen koulutuskeskuksessa, ja hän kuuluu Planetary Societyn neuvonantajapaneeliin.

Tampereella Lomberg tutustuu Tampereen Ursan tähtitorniin ja lisää siveltimenjälkensä tornin seinämaalaukseen lauantaina 12. maaliskuuta.

Lomberg pitää yleisöluennon sunnuntaina 13. maaliskuuta klo 16.30 Särkänniemen planetaariossa, aiheena hänen uransa, avaruustaide yleensä, Maan ulkopuolisen älyn etsintä, ja One Earth Message – Lombergin tuorein projekti laatia kultaisten äänilevyjen tapainen viesti joukkoistamalla New Horizons -avaruusluotaimeen.Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se tulkataan tarvittaessa suomeksi.

Luentoa ennen yleisöllä on mahdollisuus nähdä edullinen erikoishintainen näytös planetaarioelokuvasta Raivoisa maailmankaikkeus alkaen klo 15.30.

Tähtitieteellisen sunnuntaipäivän voi luonnollisesti täydentää suuntaamalla luennon jälkeen Tampereen Ursan tähtitornille sunnuntainäytökseen.

The American space artist, 

science journalist and science popularizer Jon Lomberg visits Tampere in mid-March. Lomberg was the astronomer Carl Sagan’s principal artistic collaborator for over two decades up to Sagan’s death in 1996.

Lomberg’s handiwork can be seen for example in Sagan’s Cosmos TV series and the Cosmos book, in the space travel sequence of the movie Contact, and in the Voyager Golden Records, which contain sounds and images portraying humanity to any intelligent civilizations intercepting the Voyager space probes in the far future. Lomberg has also co-designed the MarsDials aboard the Mars exploration rovers Spirit, Opportunity and Curiosity.

Lomberg works actively with the Mauna Kea Astronomy Education Center in Hawaii, and is a member of the Planetary Society advisory council.

Lomberg will visit the Tampere Observatory on Saturday, the 12th of March, adding his contribution to the Space mural. He will give a public, free acces lecture in the Särkänniemi Planetarium on Sunday, the 13th of March at 4:30 PM, where he will talk about his career, space art in general, the search for extraterrestrial intelligence, and his latest project, One Earth Message, aiming to create a golden record –like message via crowdsourcing to the New Horizons space probe.

There will be a specially priced planetarium show of the movie Violent Universe prior to the lecture at 3:30 PM.

The astronomy-themed Sunday can be concluded after the lecture at the Observatory, where the public Sunday night stargazing session starts at 7 PM.


maanantai 29. helmikuuta 2016

Ursa palkitsi uuden taivaanilmiön löytäjän ja ansioituneita tähtiharrastajia

Teksti Tähtitieteellinen Ursa ry.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on tunnustanut Stella Arcti -palkinnoilla suomalaisia tähtiharrastajia. Rautalampilainen Vesa Vauhkonen palkittiin ennestään tuntemattoman haloilmiön löytämisestä. Tamperelainen Kari A. Kuure sekä Jaakko Saloranta Hyvinkäältä palkittiin poikkeuksellisen ansiokkaasta tähtiharrastuksesta.

Ursan merkittävintä tähtiharrastuksesta myönnettävää tunnustusta, Stella Arcti -palkintoa, on jaettu vuodesta 1988 lähtien. Palkinto myönnetään jopa kansainvälisellä tasolla merkittävistä tähtitieteellisistä havainnoista tai poikkeuksellisen asioituneesta tähtiharrastuksesta.

Stella Arctit jaettiin Rovaniemellä, tähtitiedettä ja -harrastusta esittelevän yleisötapahtuma Tähtipäivien yhteydessä. Perinteikäs palkinto on nyt kulkenut täyden ympyrän, sillä ensimmäiset Stellat jaettiin juuri Rovaniemellä, kun Tähtipäivät järjestettiin siellä edellisen kerran.

"Veret seisauttava näkymä"

Stella Arti-palkittu Vesa Vauhkonen.
Vuoden merkittävä havainto -tunnustus myönnettiin aiemmin tuntemattoman haloilmiön löytämisestä. Halot ovat valoilmiöitä, jotka syntyvät valon taittuessa ja heijastuessa ilmakehän jääkiteissä. Haloilmiöt ovat ulkoasultaan erilaisia renkaita, kaaria ja valoläiskiä. Kun taivaalla näkyy monta erilaista haloa, ilmiötä kutsutaan halonäytelmäksi. Erilaisia halojen päämuotoja tunnetaan tällä hetkellä 85 kappaletta.

Havainnon teki rautalampilainen Vesa Vauhkonen kesäkuun 24. päivänä vuonna 2014. "Olin keitellyt aamukahvit", Vauhkonen muistelee. "Sitten puhelin soi. Se oli Sisä-Savon Ursa r.y.:n puheenjohtaja Pekka Tuovinen, joka sanoi, että nyt kameran kanssa ulos ja äkkiä. On nimittäin menossa historiallisten mittasuhteiden halonäytelmä."

"Näkymä oli veret seisauttava", Vauhkonen muistelee. Valokuvausurakka kesti noin tunnin. "Olin parissa kuvassa näkeväni tavanomaisten halojen lisäksi jotain omituista, mutta en uskaltanut siitä sen kummemmin raportoida." Suomalainen haloasiantuntija Marko Riikonen löysi Vauhkosen kuvista mahdollisen uuden halomuodon myöhemmin ja ranskalainen tutkija Nicolas Lefadeux vahvisti löydön.

"Kuvat saivat asiantuntijat vakuuttumaan, että ranskalaisen Auguste Bravais'n vuonna 1847 teoreettisesti ennustama moninkertaisen sironnan halomuoto oli onnistuttu nyt kuvaamaan. Mahtava tunne", Vauhkonen myhäilee. Hänen kuvaamansa halomuoto tunnetaan nykyään löytäjänsä mukaan Vauhkosen kaarena.

Syvää rauhaa ja innostuneita nuoria

Stella Arcti-palkittu Jakko Saloranta. Kuva Emma Herranen.
Ansioituneesta tähtiharrastuksesta palkittiin hyvinkääläinen Jaakko Saloranta sekä tamperelainen Kari A. Kuure. Jaakko Saloranta on yksi maamme johtavista syvän taivaan visuaalihavaitsemisen asiantuntijoista. Hän on kirjoittanut jo vuodesta 2008 lähtien Tähdet ja avaruus -lehden syvä taivas -palstaa tavoittaen kymmeniä tuhansia lukijoita.

Stella Arcti -palkintoa tähtiharrastajien Oscareiksi kiitospuheessaan kuvaillut Saloranta arvostaa harrastuksessaan luontokokemusta ja rauhaa. "Siellä ei ole kuin tähtitaivas ja sinä", Saloranta kuvailee. "Ei ole ihmisiä eikä ääniä, on vain sysipimeä metsä. Tuuli saa vähän humista siellä puissa."

Kari A. Kuurella on ollut keskeinen osa tähtiharrastustoiminnan edistämisessä Pirkanmaalla. Kuure on toiminut paikallisen tähtiyhdistys Tampereen Ursan puheenjohtajana neljän vuosikymmenen aikana. Hän on järjestänyt lukuisia tähtitiedekursseja ja esitelmiä sekä toimittanut useampaa tähtiharrastuslehteä.

Stella Arcti-palkittu Kari A. Kuure.
Kuure toivoo onnistuneensa innostamaan nuoria toimimaan tähtiharrastuksen ohella yhteiseksi hyväksi. "Järjestötyö on pitkäjännitteistä ja tulokset usein vasta vuosien päässä", Kuure pohtii. "Itse olen kokenut suurinta tyydytystä nähdessäni nuorien tutkijanalkujen kiinnostuneen tähtitieteestä ja valinneen minkä tahansa tieteentekemisen myös ammatikseen. Sen parempaa palkintoa Stella Arcti- palkinnon ohella tällainen järjestöjyrä tuskin voi koskaan saada", Kuure hymyilee.






perjantai 12. helmikuuta 2016

Kuukauden esitelmä: Suomi avaruusvaltioksi - Aalto-1-satelliittia esitellään yleisöluennolla

Havainnekuva avaruuteen lauakaistavasta Aalto-1
satelliitista. Kuva Kuva aalto Uninversity/Pekka Laurila.
Ensimmäinen suomalainen satelliitti, Aalto-1, on tarkoitus laukaista avaruuteen tämän vuoden alkupuoliskolla. Kyseessä on nanosatelliitti eli vain muutaman kilon massainen laitteisto. Se tekee silti historiaa, sillä tähän asti Suomi on osallistunut vain erilaisiin avaruuslaitteiden hyötykuormiin.

Satelliitin ovat rakentaneet Aalto-yliopiston radiotieteen ja -tekniikan laitoksen opiskelijat Otaniemessä. Se vie mukanaan avaruuteen kolme erilaista tutkimuslaitetta. Niistä kuuluisin on plasmajarru, joka testaa sähköpurjeen ideaa avaruusolosuhteissa.

Projektissa mukana oleva tutkija kertoo hankkeesta Tampereen Ursan kuukauden esitelmässä Vanhalla kirjastotalolla tiistaina 15.3. kello 18.00. Vapaa pääsy!


tiistai 26. tammikuuta 2016

Kuukauden esitelmä: Aurinkokunnan ulkopuoliset planeetat

Taitelijan näkemys eksoplaneetasta. Kuva G. Bacon /STCcl.
Vuosisatojen ajan muiden aurinkokuntien olemassaolo on kiehtonut ihmismieltä. Onko muiden tähtien ympärillä planeettoja ja kuinka yleistä planeettojen muodostuminen on? Onko Maan kaltaisia elämälle suotuisia planeettoja muiden tähtien ympärillä? Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana näihin kysymyksiin on tähtitieteellisten havaintojen avulla alettu saada vastauksia.

Tampereen Ursan kuukauden esitelmässä tutustutaan aurinkokunnan ulkopuolisten planeettojen - eksoplaneettojen - kiehtovaan maailmaan - millaisia planeettoja ja planeettakuntia muilta tähdiltä on löydetty, ja miten niitä voidaan havaita.

Tampereen Ursan kuukauden esitelmä Vanhalla kirjastotalolla tiistaina 2.2.2016 klo 18-19.30. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Luennoitsijana Tomi Hyvönen.


perjantai 15. tammikuuta 2016

Tähtitieteen perusteet, osa 1 -kurssi

Kurssi on tarkoitettu kaikille tähtitieteen maailmankuvasta kiinnostuneille. Kurssilla tutustutaan tähtitaivaaseen, aurinkokunnan rakenteeseen, tähtien toimintaan ja eri tähtityyppeihin, galakseihin kuten Linnunrataan ja Andromedan galaksiin sekä galaksiavaruuteen, pimeään aineeseen ja maailmankaikkeuden syntyyn.

Kurssin vetäjänä toimii Tampereen Ursan puheenjohtaja Kari A. Kuure. Sitovat ilmoittautumiset kurssille sähköpostitse osoitteeseen kari.kuure@tampereenursa.fi . Kurssille otetaan enintään 16 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kurssille osallistujilta ei edellytetä aikaisempia tietoja tähtitieteestä ja se sopii kaikenikäisille ja erityisesti ”Tahtitaivas tutuksi” -kurssiin osallistuneille. Kurssi koostuu kahdeksasta puolentoista tunnin opintokerrasta (8×1,5 h). Kurssipaikkana on Tampereen Ursan tähtitorni, Kaupinpuistonkatu 28, 33500 Tampere.

Kurssimaksut 30 €, Tampereen Ursan jäseniltä 20 € ja se maksetaan yhdistyksen pankkitilille
FI53 5731 6520 0372 86 kurssille hyväksymisen jälkeen.

Kurssin luennot pidetään maanantai-iltaisin kello 18–19.30 seuraavasti: 
helmikuussa 8.2. , 15.2. ja 22.2.
maaliskuussa 7.3. , 14.3. ja 21.3.
huhtikuussa 4.4. ja 11.4.

Luentojen aiheet

#1 Aurinko
#2 Planeettakunta
#3 Maa ja Kuu
#4 Mars
#5 Ulkoplaneetat
#6 Tähdet
#7 Galaksiavaruus
#8 Maailmankaikkeus