Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on tunnustanut Stella Arcti -palkinnoilla suomalaisia tähtiharrastajia. Rautalampilainen Vesa Vauhkonen palkittiin ennestään tuntemattoman haloilmiön löytämisestä. Tamperelainen Kari A. Kuure sekä Jaakko Saloranta Hyvinkäältä palkittiin poikkeuksellisen ansiokkaasta tähtiharrastuksesta.
Ursan merkittävintä tähtiharrastuksesta myönnettävää tunnustusta, Stella Arcti -palkintoa, on jaettu vuodesta 1988 lähtien. Palkinto myönnetään jopa kansainvälisellä tasolla merkittävistä tähtitieteellisistä havainnoista tai poikkeuksellisen asioituneesta tähtiharrastuksesta.
Stella Arctit jaettiin Rovaniemellä, tähtitiedettä ja -harrastusta esittelevän yleisötapahtuma Tähtipäivien yhteydessä. Perinteikäs palkinto on nyt kulkenut täyden ympyrän, sillä ensimmäiset Stellat jaettiin juuri Rovaniemellä, kun Tähtipäivät järjestettiin siellä edellisen kerran.
"Veret seisauttava näkymä"
Stella Arti-palkittu Vesa Vauhkonen. |
Havainnon teki rautalampilainen Vesa Vauhkonen kesäkuun 24. päivänä vuonna 2014. "Olin keitellyt aamukahvit", Vauhkonen muistelee. "Sitten puhelin soi. Se oli Sisä-Savon Ursa r.y.:n puheenjohtaja Pekka Tuovinen, joka sanoi, että nyt kameran kanssa ulos ja äkkiä. On nimittäin menossa historiallisten mittasuhteiden halonäytelmä."
"Näkymä oli veret seisauttava", Vauhkonen muistelee. Valokuvausurakka kesti noin tunnin. "Olin parissa kuvassa näkeväni tavanomaisten halojen lisäksi jotain omituista, mutta en uskaltanut siitä sen kummemmin raportoida." Suomalainen haloasiantuntija Marko Riikonen löysi Vauhkosen kuvista mahdollisen uuden halomuodon myöhemmin ja ranskalainen tutkija Nicolas Lefadeux vahvisti löydön.
"Kuvat saivat asiantuntijat vakuuttumaan, että ranskalaisen Auguste Bravais'n vuonna 1847 teoreettisesti ennustama moninkertaisen sironnan halomuoto oli onnistuttu nyt kuvaamaan. Mahtava tunne", Vauhkonen myhäilee. Hänen kuvaamansa halomuoto tunnetaan nykyään löytäjänsä mukaan Vauhkosen kaarena.
Syvää rauhaa ja innostuneita nuoria
Stella Arcti-palkittu Jakko Saloranta. Kuva Emma Herranen. |
Stella Arcti -palkintoa tähtiharrastajien Oscareiksi kiitospuheessaan kuvaillut Saloranta arvostaa harrastuksessaan luontokokemusta ja rauhaa. "Siellä ei ole kuin tähtitaivas ja sinä", Saloranta kuvailee. "Ei ole ihmisiä eikä ääniä, on vain sysipimeä metsä. Tuuli saa vähän humista siellä puissa."
Kari A. Kuurella on ollut keskeinen osa tähtiharrastustoiminnan edistämisessä Pirkanmaalla. Kuure on toiminut paikallisen tähtiyhdistys Tampereen Ursan puheenjohtajana neljän vuosikymmenen aikana. Hän on järjestänyt lukuisia tähtitiedekursseja ja esitelmiä sekä toimittanut useampaa tähtiharrastuslehteä.
Stella Arcti-palkittu Kari A. Kuure. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti tarkastetaan ennen julkaisua. Toimitus voi hyväksyä tai hylätä lähetetyt kommentit!