tiistai 26. tammikuuta 2016

Kuukauden esitelmä: Aurinkokunnan ulkopuoliset planeetat

Taitelijan näkemys eksoplaneetasta. Kuva G. Bacon /STCcl.
Vuosisatojen ajan muiden aurinkokuntien olemassaolo on kiehtonut ihmismieltä. Onko muiden tähtien ympärillä planeettoja ja kuinka yleistä planeettojen muodostuminen on? Onko Maan kaltaisia elämälle suotuisia planeettoja muiden tähtien ympärillä? Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana näihin kysymyksiin on tähtitieteellisten havaintojen avulla alettu saada vastauksia.

Tampereen Ursan kuukauden esitelmässä tutustutaan aurinkokunnan ulkopuolisten planeettojen - eksoplaneettojen - kiehtovaan maailmaan - millaisia planeettoja ja planeettakuntia muilta tähdiltä on löydetty, ja miten niitä voidaan havaita.

Tampereen Ursan kuukauden esitelmä Vanhalla kirjastotalolla tiistaina 2.2.2016 klo 18-19.30. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Luennoitsijana Tomi Hyvönen.


perjantai 15. tammikuuta 2016

Tähtitieteen perusteet, osa 1 -kurssi

Kurssi on tarkoitettu kaikille tähtitieteen maailmankuvasta kiinnostuneille. Kurssilla tutustutaan tähtitaivaaseen, aurinkokunnan rakenteeseen, tähtien toimintaan ja eri tähtityyppeihin, galakseihin kuten Linnunrataan ja Andromedan galaksiin sekä galaksiavaruuteen, pimeään aineeseen ja maailmankaikkeuden syntyyn.

Kurssin vetäjänä toimii Tampereen Ursan puheenjohtaja Kari A. Kuure. Sitovat ilmoittautumiset kurssille sähköpostitse osoitteeseen kari.kuure@tampereenursa.fi . Kurssille otetaan enintään 16 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kurssille osallistujilta ei edellytetä aikaisempia tietoja tähtitieteestä ja se sopii kaikenikäisille ja erityisesti ”Tahtitaivas tutuksi” -kurssiin osallistuneille. Kurssi koostuu kahdeksasta puolentoista tunnin opintokerrasta (8×1,5 h). Kurssipaikkana on Tampereen Ursan tähtitorni, Kaupinpuistonkatu 28, 33500 Tampere.

Kurssimaksut 30 €, Tampereen Ursan jäseniltä 20 € ja se maksetaan yhdistyksen pankkitilille
FI53 5731 6520 0372 86 kurssille hyväksymisen jälkeen.

Kurssin luennot pidetään maanantai-iltaisin kello 18–19.30 seuraavasti: 
helmikuussa 8.2. , 15.2. ja 22.2.
maaliskuussa 7.3. , 14.3. ja 21.3.
huhtikuussa 4.4. ja 11.4.

Luentojen aiheet

#1 Aurinko
#2 Planeettakunta
#3 Maa ja Kuu
#4 Mars
#5 Ulkoplaneetat
#6 Tähdet
#7 Galaksiavaruus
#8 Maailmankaikkeus            


Tähtitaivaskurssi 24.2–30.3.2016

Tähtitaivaskurssi alkaa 24.2.2016. Tämä kurssi on tarkoitettu jokaiselle tähtitaivaasta kiinnostuneelle etenkin harrastuksen alkuvaiheessa. Kurssi antaa myös hyvät perustiedot jatkokursseille, joilla yleensä vaaditaan joidenkin perusasioiden tuntemusta. Tälle kurssille ei ole mitään ennakkotietovaatimuksia sillä aihetta lähestytään aivan alusta alkaen.

Sitovat ilmoittautumiset jouni.raunio@tampereenursa.fi viimeistään 17.2.2016. Kurssipaikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ja tilaa on rajoitetusti. Osallistuminen varmennetaan maksamalla kurssimaksu 30 € yhdistyksen tilille FI53 5731 6520 0372 86 viimeistään 17.2.2016 mennessä. Tampereen Ursan jäsenien kurssimaksu on 20 €. Näytä kuitti paperilla tai kännykän/padin/kannettavan ruudulta ensimmäisenä kurssi-iltana ilmoittautuessasi tähtitornilla.

Kurssin ohjelma

Jakso 1: Johdatus kohteisiin, kartat ja taivaan muutokset vuodenaikoina.
Jakso 2: Tähtikuvioiden etsintä, kirkkaimmat tähdet ja asterismit.
Jakso 3: Tähtitaivaan liike ja sirkumpolaarisuus.
Jakso 4:  Koordinaatistot, nimistö, tähtien väreistä ja Aurinkokunta.
Jakso 5: Tähtikartat, planisfääri, tietokonekartat ja kiikarit harrastuksessa.
Jakso 6:  Tähtien elämä.

Lisää kursseja

Seuraavat tähtitaivaskurssit järjestetään jälleen syksyllä 2016.


torstai 31. joulukuuta 2015

Kevätkauden 2016 tähtinäytökset

Kuu on hieno havaintokohde sen ollessa lähellä kasvavaa
puolikuuta. Kuva Kari A. Kuure.
Tampereen Ursa ry. järjestään tähtitornillaan Kaupissa sunnuntai-iltaisin tähtinäytöksiä kello 19–21 (sisäänpääsy kello 20.30 asti). Selkeällä säällä katsellaan tähtitaivaan ajankohtaisia kohteita ja pilvisellä säällä järjestämme korvaavaa ohjelmaa.

Kevään aikana tutkimme Kuuta: 17.1., 24.1., 14.2., 21.2., 13.3., 20.3. Lihavoituina ajankohtina Kuu on lähellä kasvavaa puolikuuta ja näyttävämpi kuin viikkoa myöhemmin.

Jupiter on nähtävissä helmikuun puolivälistä näytöskauden loppuun (aluksi vain kello 20 jälkeen!).

Näiden kohteiden lisäksi näytämme olosuhteiden salliessa kaksoistähtiä ja himmeämpiä syvä taivaan kohteita kuten Orionin suurta kaasusumua. Kiikarikohteena on Andromedan galaksi, jos havaintokeli on täysin selkeä.


Tähtinäytöksiin tulisi aina pukeutua kerroksittain ja erittäin lämpimästi. Etenkin jalkineiden ja sormikkaiden tulisi olla lämpimät, sillä pakkasessa seisominen jäähdyttää nopeasti olon epämiellyttävän kylmäksi jos pukeutuminen ei ole sopiva olosuhteisiin nähden.

Näytösmaksut: 5 € aikuisilta, 2 € 7–17 v. ja alle 7-vuotiaat vanhempien mukana ilmaiseksi!

Näytöspäivät ovat: 

tammikuussa 10.1., 17.1., 24.1., 31.1.
helmikuussa  7.2., 14.2., 21.2., 28.2.
maaliskuussa 6.3.,13,2., 20.3.

Huomaa, että maaliskuun viimeinen viikonloppu on pääsiäinen, joten tähtinäytöstä ei silloin järjestetä!

Ryhmille ja koululuokille järjestämme tilausnäytöksiä arki-iltaisin!. Kysy ja varaa vapaita aikoja ja kysy näytösmaksuista sähköpostitse osoitteesta tilausnaytos@tampereenursa.fi .

maanantai 7. joulukuuta 2015

Tähtitaivaskurssi




Talven tähtikuviot ovat näyttäviä ja helposti tunnistettavia.
Kuva © Kari A. Kuure.
Tähtitaivaskurssi alkaa tammikuun alkupuolella 13.1.2016. Tämä kurssi on tarkoitettu jokaiselle tähtitaivaasta kiinnostuneelle etenkin harrastuksen alkuvaiheessa. Kurssi antaa myös hyvät perustiedot jatkokursseille joilla yleensä vaaditaan joidenkin perusasioiden tuntemusta. Tälle kurssille ei ole mitään ennakkotietovaatimuksia sillä aihetta lähestytään aivan alusta alkaen. 

Sitovat ilmoittautumiset jouni.raunio@tampereenursa.fi viimeistään 11.1.2016. Kurssipaikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ja tilaa on rajoitetusti. Osallistuminen varmennetaan maksamalla kurssimaksu 30 € yhdistyksen tilille (FI53 5731 6520 0372 86) 11.1.2016 mennessä (Tampereen Ursan jäsenet 20 €). Näytä tosite paperilla tai kännykän/padin/kannettavan ruudulta ensimmäisenä kurssi-iltana ilmoittautuessasi tähtitornilla.

Kurssin ohjelma

Jakso 1: Johdatus kohteisiin, kartat ja taivaan muutokset vuodenaikoina
Jakso 2: Tähtikuvioiden etsintä, kirkkaimmat tähdet ja asterismit
Jakso 3: Tähtitaivaan liike ja sirkumpolaarisuus
Jakso 4: Koordinaatistot, nimistö, tähtien väreistä ja aurinkokunta
Jakso 5: Tähtikartat, planisfääri, tietokonekartat ja kiikarit harrastuksessa
Jakso 6: Tähtien elämä

 Lisää kursseja


 Kevään toinen tähtitaivaskurssi alkaa 24.2.2016.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Tähtinäytöstä ei ole Itsenäisyyspäivänä

Tampereen Ursan sunnuntai-iltaisin pidettyissä tähtinäytöksissä on pieni tauko Itsenäisyyspäivänä 6.12.2015. Silloin ei ole tähtinäytöstä. 

Seuraava näytös pidetään 13.12.2015 kello 19–21 (sisäänpääsy kello 20.30 asti) ja sen jälkeen on joulutauko. Jatkamme tähtinäytöksiä 10.1.2016 kello 19.

torstai 19. marraskuuta 2015

Kokouskutsu syyskokoukseen

Tampereen Ursan sääntömääräinen syyskokous pidetään Tähtitornilla (os. Kaupinpuistonkatu 28, 33500 Tampere) tiistaina 8.12.2015 kello 18.00 alkaen. Esillä sääntöjen määräämät asiat kuten vuoden 2016 budjetti ja hallituksen jäsenten vaali.


Tampereella 15.11.2015 Tampereen Ursa ry. hallitus


Syyskokouksen jälkeen pidetään perinteinen yhdistyksen pikkujoulu puuro ja kahvitarjoiluineen.